Ulkoilmaesityksen järjestäminen

Ulkoilmaesitykset ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina, eikä ihme! Elokuvanäytös ulkona on kokonaisvaltainen elämys, joka voidaan suunnata mitä erilaisimmille kohderyhmille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi nostalginen klassikkofilmi eläkeläisjärjestöille, animaatioelokuva kunnan lapsiperheille tai tietyn järjestön tai yrityksen asiakkaille suunnattu teemaelokuva?

Ulkoilmaesityksen järjestäminen onnistuu, kun luvat ovat kunnossa ja niin elokuva kuin tapahtumalle valittu paikka ovat tarkasti harkittuja. Koostimme listaa toteuttamisessa huomioitavista asioista.

 

Päätä elokuva ja paikka

Elokuvan valitsemisessa auttaa, kun tapahtuman kohderyhmä on mietitty hyvin. Lapsiperheille sopivat hyvin piirros- ja animaatioelokuvat, kaikenikäisille suunnattuihin tapahtumiin esimerkiksi erilaiset komediat. Harrastajaporukoille ja yhteisöille voi valita tiettyä teemaa tai genreä edustavan elokuvan. Kysy apua myös meiltä, jos elokuvan valinta mietityttää. Katso täältä yhteystietomme.

Elokuvan lisäksi täytyy tapahtumalle tietysti varata myös paikka. Halutaanko järjestää yksittäinen näytös, festari vai esimerkiksi drive-in-esitys? Mieti muun muassa, paljonko yleisökapasiteettia tarvitaan ja miten paikassa saa järjestettyä hyvän näköyhteyden screenille. Täytyykö yleisölle järjestää istumapaikat vai tulevatko katsojat paikalle autoilla. Varsinkin drive-in-esityksissä on tärkeää huomioida, saadaanko liikenne ja parkkeeraukset hoidettua sujuvasti.

 

 

Hae tarvittavat luvat ja lisenssit

Jotta ulkoilmaelokuvan järjestäminen tapahtuu sääntöjen mukaisesti, valitulle elokuvalle tarvitaan esityslupa. Ulkoilmanäytöksiin kauttamme on saatavilla Kertalupia hintaan 365,00€/elokuva/esitys+alv. Täältä pääset jättämään meille Kertalupahakemuksen. Tarkistamme elokuvan saatavuuden ja esitysoikeudet tuotantoyhtiöltä. Hakemusprosessiin suositellaan varattavan 4-6 viikkoa. Täältä voit tarkastella Elokuva-arkistosta löytyviä elokuvia.

Tapahtumapaikan käyttöoikeuksista ja lupakäytännöistä saat lisätietoja mm. paikan omistajilta, kunnan ympäristöviranomaisilta ja poliisilta.

Oletko järjestämässä maksullista tapahtumaa?

Lipunmyynnin ja yleisölle maksullisten esitysten järjestäminen on myös mahdollista erityisehdoin rajattujen elokuvien valikoimaan. Hinnoittelemme maksulliset esitykset toistaiseksi tapauskohtaisesti.

Ota yhteyttä ja kerro suunnitelmistasi tai kysy lisätietoja jaakko.saarela@viihdepalvelu.com tai +358 40 6585855.

 

Huolehdi myös tekniikasta ja muista käytännön järjestelyistä

Esitysluvan myöntämisen jälkeen, toimitamme esityskopion tapahtuman järjestäjille. Esitystekniikkaan liittyvät palvelut eivät kuulu pakettiin, vaan ne järjestäjien täytyy hoitaa itse.

AV-alan yritykset ovat oikea osoite, jos kaipaat apua tekniikkaan liittyviin kysymyksiin. Yksi elokuvaelämyksen onnistumisen edellytyksistä on tekniikan sulava toimiminen, joten asiaan kannattaa panostaa ja hankkia paikalle tekniikan hyvin tunteva ammattilainen.

Ulkoilmaelokuvaa järjestettäessä tulee miettiä, kuinka paljon tapahtuma vaatii henkilökuntaa tai talkoolaisia niin ennen ja jälkeen kuin elokuvaillan aikanakin. Kohtuullisen kokoisenkin elokuvaelämyksen järjestämiseen kaivataan apukäsiä paitsi tekniikan ja screenin pyörittämiseen, myös muun muassa liikenteen ohjaamiseen, markkinointiin ja siivoamiseen. Tapahtuman järjestäjän muistilistalle kuuluu myös ikärajavalvonnasta huolehtiminen. Lisätietoja elokuvien ikärajoista löydät Kavin sivuilta.

Lue lisää, mitä teknisen toteuttajan näkökulmasta tapahtumaa järjestäessä on syytä huomioida.